TANSSIASKELIA TUNISIASSA

Teksti: Raija Salminen (Afsana)

   Tunisia on ollut aikojen alusta useiden Välimeren ja Lähi-Idän kansojen kohtauspaikka. Oman leimansa aikojen kuluessa Tunisian kulttuuriin ovat tuoneet mm. foinikialaiset, roomalaiset, bysanttilaiset, arabit, espanjalaiset ja turkkilaiset. Alkuperäisasukkaat ovat berbereitä, mutta asukkaiden keskuudesta löytyy koko skaala ihonvärejä. Eräissä tansseissa näkyy myös mustan Afrikan vaikutus.

   Kansantanssien peruspiirteitä ovat sivulle levitetyt kädet ja ylväs ryhti. Perinteisissä puvuissa on paksu vyö lantiolla tai vyötäröllä. Beduiinijuhlissa ja festivaaleilla folk-musiikin tahdissa taiteilevat tanssijoiden lisäksi akrobaatit, tulennielijät ja jonglöörit. Säestyksenä käytetään rumpua ja ujeltavaa zukra-puhallinta. Andalusialasta perinnettä edustaa ma1uf, joka poikkeaa berberien ja beduiinien maalaismusiikista täysin. Se on rytmiikaltaan monimutkaisempaa, klassista musiikkia, johon kuuluu hienostunut tanssi andalusialaistyylisessä asussa.

   Tunisia kansallistanssina pidetään huivitanssia, joka alunalkaen on kepeä flirttailutanssi. Naisilla on huivi kummassakin kädessä ja pienten askelien ja lantioliikkeiden lomassa he piirtävät huiveilla taidokkaita kuvioita ilmaan. Ranskan siirtomaavallan aikana naiset näyttivät Tunisian salaisen lipun värejä; punaista ja valkoista huivia, antaen kansallista lisäväriä perinteiseen tanssiin.

   Naiset esittävät myös ruukkutanssia, mikä on kotoisin saarilta, joissa keramiikkateollisuus on pääelinkeino. Tanssijat taiteilevat ruukku päänsä päällä. Tätä tanssia esittävät myös miehet ja miehiseen tyyliin pistävät naisia paremmaksi; heidän päässään voi keikkua varsinainen torni ruukkuja! Miehet esittävät myös pareittain työläisten rutiinia kuvaavaa miimistä tanssia. Esitys alkaa laululla, johon yhtyy säestys. Toinen miehistä alkaa tanssia ja lopulta toinenkin yhtyy tanssiin. Jompikumpi mielistä omaksuu naisen roolin ja viihdyttää yleisöä näyttelijän taidoillaan ja aistillisine lantioliikkeineen.

   Myös naiset voivat tanssia miimisiä tansseja, tosin vain kotioloissa. He voivat esim. matkia käsien hennausta tai hiusten kampausta. Eteläisessä Tunisiassa tavataan naisten ja miesten välistä "tutustumistanssia", jota nuoret naimattomat naiset esittävät nuorille miehille. Naiset liikuttavat polvistuneina ylävartaloaan ja päätään musiikin tahdissa. Hiukset liehuvat vapaina eteen ja taakse. Miesrivistö etenee samalla naisia kohti perääntyäkseen jälleen takaisin. Samankaltainen tanssi kuuluu myös Libyan ja Jemenin perinteeseen. Kuten kaikissa muissakin Pohjois-Afrikan maissa, Tunisiassakin tanssitaan parantavaan rituaaliin kuuluvaa transsitanssia. Tunisiassa sitä kutsutaan nimellä Stambali. Mystikot tanssivat henkisissä juhlallisuuksissaan bendirin ja ghaitan säestyksellä.

   Kylätanssijoiden asut ovat maaseudulla usein kankaasta poimutettuja, kaupunkilaisilla vaate on ommeltu. Roomalaisajalta on peräisin melia-mekko. Päässä on koristeellinen huivi tai päähine. Lanteille on sidottu paksu kangasvyö. Joissakin esityksissä tanssijoilla on leveät haaremihousut. Andalusialaiseen pukuun kuuluu kamis-paitaa jäljittelevä rinnan alta levenevä yläosa ja andalusialaistyyliset serwal-housut. Joskus käytetään leveähelmaista hametta ja erilaisia päähineitä. Tämä taidetanssi eroaa muista tunisialaisista tansseista tyyliltään täysin. Sille ominaista ovat kauniit käsiliikkeet ja perusteellinen jalkatyöskentely sekä hienostunut, arvokas tunnelma.

   Itämaista tanssia esitetään turistiravintoloissa, mutta koska se ei kuulu maan varsinaiseen tanssiperinteeseen, taso ei ole kovinkaan korkea. Toisinaan voi nähdä egyptiläisen tanssijattaren esittävän Raqs Sharqia tunisialaisessa ravintolassa hyvällä menestyksellä, mutta antoisinta katseltavaa ovat maan omien taiteilijoiden perinteiset näytökset, joita järjestetään turistien iloksi ainakin kerran viikossa.

Lähteet:
YLE, Irene Jelin: Tanssi islamilaisessa kulttuurissa
Annon Shiloah: Music in the world of Islam
Arabesque 7/8 1993

 

<< takaisin