FELLAHI - HEINÄHATTUJEN TANSSI

Teksti: Raija Salminen (Afsana)

Fellahi

   Egyptin maalaistanssi, fellahitanssi, on deltan alueen talonpoikaiselämän inspiroima kansantanssi. Tämän alueen lauluissa kuuluu oma murre, tanssin ja musiikin ilme on iloinen ja reipas. Usein siihen liittyy tarina, mitä tanssijat ilmentävät liioitelluin kuvioin, elein ja ilmein. Maalaiset (arabiaksi fallahiin) eivät suinkaan tanssi ainoastaan oman alueensa musiikin tahdissa, eivätkä varsinkaan sitä fellahitanssia, mitä esitetään suurilla näyttämöillä.

   Arabimaailman kuuluisin laulajatar Um Kulthum on sanonut fellaheista seuraavasti: "He (fellahit) ovat yksinkertaisia ihmisiä ... mutta heillä on kultainen sydän. He ovat ensimmäinen yleisöni. Kaikki menestys, mitä olen saanut, juontaa juurensa heistä. He ovat tämän maan mestareita, koska he ovat hyvyyden alkulähde, jalous ja rakkaus ... Jos asut kaupungissa, asut maaanpaossa, mutta kylässä asut sukulaisten ja ystävien parissa".

   Kirjassaan "The Voice of Egypt - Um Kulthum, Arabic song, and Egyptian society in the 20`" cantury" Virginia Danielson viittaa Kairon vanhoissa kortteleissa asuviin ihmisiin kertoessaan kaupunkiin muuttaneista maalaisista. He seuraavat vanhoja tapoja, syövät perinteisiä ruokia ja noudattavat mieskeskeistä yhteiskuntamallia. He myös kuuntelevat perinteistä baladi-musiikkia, missä maaseudun juuret sekoittuvat kaupungin sykkeeseen. Näitä ihmisiä Danielson kutsuu nimellä Awlad ei-Balad. Heille tärkein kriteeri on se, miten tarkasti noudattaa vanhoja tapoja ja tuntee identiteetiltään kuuluvansa tähän joukkoon. Ei siis ole olennaista, onko henkilö rikas vai köyhä, koulutettu tai ei. Kairossa asustavista alkuperäisistä maalaisista kaikki eivät suinkaan tule Niilin suistolta, Deltalta, vaan yhtä lailla asukkaita paremman elämän toivossa on tullut kaupunkiin saidi- alueelta Ylä-Egyptistä.

   Mileya-tanssin yhteydessä käsiteltiin vanhan Kairon ihmistyyppiä ja elämäntyyliä. Tämän baladi-musiikin ja -tanssin juuret voidaan siis ulottaa maaseudulle asti, mistä kukin on tuonut kaupungin tanssiin omat mausteensa omista tanssitavoistaan. Mileya-tanssi tosin on kehitetty taitavien koreografien käsissä, mutta ideana on kuitenkin mielikuva tietyn ihmistyypin tanssista.

   Se fellahi-tanssi, mitä näemme estradeilla, on kaiketi myös egyptiläisten koreografien taideteos. Maaseudun ihmisten arkinen elämä työnteosta ihmiselämän yllättäviin (humoristisiin) käänteisiin on inspiroinut kansantanssiin, missä esiintyjät on puettu maalaispukuihin. Tanssin liikeradat ovat liioitellun suuria ja yksinkertaisia. Eleet, ilmeet, huumori ja tanssin juonellinen eteneminen ovat niin olennainen osa tätä tanssityyliä, että pelkän tekniikan varaan rakennettu esitys näyttää kyllä erilaiselta estradisoolojen lomassa, mutta aika hengettömältä.

   Tanssiliikkeissä käytetään roppakaupalla voimaa ja energiaa, suuria kiertoja, vekkuleita elementtejä (kuten pyrstö edellä taakse hypähdykset) ja myös puvun hihoja ja helmaa käytetään hyväksi. Vaikka tanssi on suorituksena raskas tehdä yhtä ylitsepursuavalla energialla alusta loppuun, sen tulee näyttää sievältä ja pikkuponnisteluin aikaansaadulta.

   Tanssijat voivat jäljitellä päivittäisiä rutiineja, lettipäisten tyttöjen keskinäisiä päivittelyjä ja juorutuokioita. Maaseudulla uskonnollinen elämä on tiukempaa kuin kaupungeissa, ja se antaa leimansa myös tanssiin:tytöt touhuavat omissa porukoissaan, mutta kun mies ilmaantuu paikalle, alkaa supatus ja kikatus. Ujous ja pidättyväisyys ovat maalaistyttöjen luonteenpiirteitä, mutta naisten keskenäisissä tapaamisissa he voivat irrotella varsin vauhdikkaasti. Miesten roolihahmo on humoristinen. Tyttöjä tiirailevat jyväjemmarit ovat usein niitä tanssin hölmöläisiä. Myös miesten tanssiliikkeetja eleet ovat liioiteltuja. Askeleet muuttuvat loikkimiseksi, ja tyttöjä vilkuillessa kaula sananmukaisesti venyy ja pää menee pyörälle.

   Onnistunut fellahiesitys on kuin komedia, missä huomio kiinnittyy tarinan seuraamiseen, eikä niinkään kurinalaiseen, harjoitettuun tanssitaiturointiin - mitä toki tällainen show kätkee kaapujen alle runsain mitoin. Eikä tanssija pienellä vaivalla selviä tästä vauhtia, energiaa ja lihaksia vaativasta tanssityylistä! Ja näytä vielä siinä sitten suloisesti hymyilevältä maalaistytöltä!

   Naiset esittävät fellahitansseja erittäin leveähelmaisessa, väljässä mekossa. Leveät hihansuut heilahtelevat korostaen käsien suoraviivaisuutta, suuria liikeratoja. Leveää helmaa puolestaan käytetään tuomaan rytmikästä lisäliikettä esim. kävelyyn, tai korostamaan lantion pitkiä työntöjä.

   Mekko levenee yöpaitamaisesti rinnalta helmaa kohti. Koska vatsa ja lantio jäävät täysin väljän kankaan sisään piiloon, liikkeiden on pakko olla liioitellun isoja, jotta liike näkyisi mekon ulkopuolelle. Joskus lantiolle kiedotaan huivi, mutta tavallisempaa on tanssia ilman mitään lantiohuiveja. Päähuivi kertoo siveästä asenteesta, hiusten punominen leteille on puolestaan käytännöllistä työnteossa. Tupsuhuivit ovat erityisen suosittuja fellahitanssijattarien päissä. Mekon helmaa koristaa röyhelö, usein myös hihansuita. Mekon alla pidetään housuja, vaikkapa puolipituisia pitsipöksyjä. Oikeasti maalaisnaisten perinteinen puku ei ole yhtä leveä, mutta malli on kutakuinkin sama.

Fellahi

   Estradeilla suositaan kirkkaita, puhtaita värejä tai kukkakuosia. Rekvisiittana voidaan käyttää esim. ruukkuja, koreja tai maaseudun naisten arkielämästä poimittuja välineitä.

   Miesten asuun kuuluu 3/4-pituiset housut, paita, tohvelit, pellavaliina (usein ruudullinen) ja hattu. Päälle voidaan vetää gala biya tai rikkaiden maajussien käyttämä abayaviitta. Miesten tanssiessa rekvisiitaksi kelpaa vaikkapa kuokka tai kolpakko.

   Nopea, rullaava 2/4-rytmi on saanut nimensä fellahien mukaan. Hossam Ramzy määrittelee fellahi (fallahi)-rytmiä näin: "Sana fallahi merkitsee kaikkea sitä, mikä liittyy egyptiläisiin maanviljelijöihin (Fellahin). Maanviljelijät käyttävät tätä rytmiä juhliensa lauluissa, mistä fallahi-rytmi sai nimensä ja tunnelmansa. Se on 2/4-rytmi".

   Fellahien mukaan nimetty rytmi esiintyy toki muunlaisessakin musiikissa, mutta rytmin alkuperä sykkii maalaiselämässä. Baladi- ja saidimusiikissa tämä rytmi esiintyy usein nopeissa osissa, ja myös pitkissä soolotanssikokonaisuuksissa saattaa olla piristävä fellahirytmikohta, kuten myös rumpusoolon nopeatempoisena taustana.

   Uskonnolliset laulut ovat olleet erityisesti maaseudun väestön rakastamaa taidetta. Nämä laulut ovat myös esimerkkinä kaikkien egyptiläisten jakamasta musiikkiperinteestä. Laulujen kaava on tavallisesti sellainen, missä esilaulaja ja kuoro vuorottelevat.

   Tanssimusiikki on nopeaa. Estradeille sovitettujen tanssien säestyksenä käytetään laulettuja kappaleita. Rytmi voi vaihdella yhden kappaleen aikana. Tunnetuin tämän laulutyypin edustaja lienee fellahimurteella laulava Fatma Aid. Hänen laulunsa kuulostavat kovin perinteiseltä ja niissä todellakin on saavutettu "kyllä maalla on mukavaa"- tunnelma. Uusimmalla äänitteellään Fatma Aid liikkuu kansainvälisemmillä vesillä, mutta edelleen laulut kuulostavat omaleimaisilta ja ovat erittäin tanssittavia. Mikäli mielii käyttää lauluja tanssikoreografioihin, tarinat kannattaa käännättää suomeksi. Jokseenkin uusi cd-levy Layali Zaman (Sahra Saiidan esiintymismusiikkia) sisältää myös oivallisen ruukkutanssiksi sopivan fellahilaulun Bahr ei raig. Fellahirytmiä voi harjoitella erilaisilta rytmilevyiltä.

   Jos palaamme Egyptin historiassa faaraoiden aikaan, löydämme sieltä linkin tämän päivän fellaheihin. Edesmennyt, kansainvälisesti tunnettu suomalainen egyptologi Rostislav Holthoer tutkii egyptiläistä kulttuuria teoksessaan "Muinaisen Egyptin kulttuuri". Hän kuvailee Egyptiä lootuksenkukaksi: Niilin laakso on varsi, Delta- eli suistoalue on kukka ja Fayumin keidas on nuppu. Deltalla viljellyt pellot ulottuvat silmänkantamattomiin, vaikka alueen maasta vain puolet on viljelyskelpoista. Toinen puoli koostuu matalista järvistä, rämeiköistä ja suolapitoisesta maasta. Nykyisin Niilin suistossa on kaksi haaraa Herodotoksen ajan seitsemää vastaan.

   Muinaisen Egyptin ajoilta on löydetty lukuisia kuvia maanviljelijöiden työnteosta. Sen ajan egyptiläisen pääväestön muodosti hallintojärjestelmän alimmalle tasolle luokiteltu nedjesu, mikä tarkoittaa "vähäpätöiset". Kallisarvoista työtä tekevät vähäpätöiset olivat muinaisen Egyptin sekatyömiehiä ja maanviljelijöitä. Holthoerin mukaan nedjesu-luokka vastasi nykyisen Egyptin fellaheja. Kuka vielä sanoo, että muinaisella Egyptillä ei ole mitään tekemistä tämän päivän tanssien kanssa? Kukan juuret ovat kaukana, mutta juuria pitkin jotain on kulkeutunut ajasta riippumatta egyptiläisten sydämiin. Ja ihmisethän ne tanssit tekevät. Juuria ei saa koskaan iri, ne ovat siellä, mistä kaikki Egyptissä joskus alkoi.

 

<< takaisin